Singaporen vuonna 2012 valmistunut upea puisto Gardens by the Bay on pikavauhtia vakiinnuttanut asemansa yhtenä kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Kolmessa vuodessa puistoon ehti tutustua jo 20 miljoonaa turistia.

Puistossa on valtavasti trooppisia kasveja. Näiden lisäksi valikoimassa on kaksi eri ilmastovyöhykkeiden kasveja esittelevää kasvihuonetta sekä valtavia megapuita. Nämä kuin suoraan tieteiselokuvasta kotoisin olevat keinotekoiset rakennelmat ovat oikean kasvillisuuden peitossa. Pelkkien koristeiden lisäksi nämä tötteröt toimivat höyryturbiineina. Kasvihuoneista tuleva höyry johdetaan megapuiden läpi, jolloin se pyörittää turbiineja tuottaen sähköä, jota puolestaan käytetään kasvihuoneiden viilentämiseen. Kierrättäminen on kivaa.

Gardens by the Bay on saamassa lähitulevaisuudessa oman metroasemansa. Tällä hetkellä kuitenkin Bay Frontin asema näytti olevan lähinnä paikkaa. Sieltä onkin kätevä kiivetä Marina Bay Sands -hotellista Sheares Avenuen yli kulkevalle Marina Bay Overpass -ylikulkusillalle. Sillan päässä on näköalapaikka, josta koko puiston näkee hyvin.

Emme käyneet tutustumassa kasvihuoneisiin. Sen sijaan superpuita kävimme ihmettelemässä pariinkin kertaan. Nämä rakennelmat ovat upea näköisiä sekä kaukaa että läheltä nähtyinä. Puiden välillä kulkevalle näköalatasanteelle OCBC Skywaylle voi halutessaan kiivetä katselemaan aluetta vähän ylempää. Pääsymaksuna peritään aikuisilta 5 SGD ja lapsilta 3 SGD. Me emme tätä tällä kertaa kokeilleet, sillä näkymät olivat varsin hienot maan tasaltakin katseltuina.

Itse puutarhassa vieraileminen on ilmaista. Kasvihuoneisiin täytyy kuitenkin ostaa lippu. Yhteen kasvihuoneeseen lipun hinta on 12/8 SGD aikuiselta/lapselta ja molempiin vastaavasti 20/12 SGD.

Toisen kerran Gardens by the Baylla käydessämme oli jo pimeää. Superpuut ovat iltavalaistuksessaan kenties vieläkin upeamman näköisiä kuin päivällä. Puut hohtavat vuoroin eri väreissä.

Kaksi kertaa illassa puistossa esitetään valo- ja ääniesitys Garden Rhapsody. Esitykset ovat klo 19.45 ja 20.45. Tosin ajat voivat vaihdella, joten kannattaa tarkistaa ne puiston tapahtumasivulta. Jo aiemmin mainittu Marina Bay Overpassin näköalatasanne oli mainio paikka esityksen katselemiseen. Lähempääkin toki esityksen näkee, mutta kokonaisuuden hahmottaa paremmin vähän etäämmältä.

Gardens by the Bay kuuluu varmasti matkaohjelmaamme seuraavallakin kerralla. Paikka on mukava sekoitus perinteistä puistoa ja vähän tavallisuudesta poikkeavaa modernia rakennelmaa. Toisaalta Singapore kehittyy niin huimaa vauhtia, että seuraavalla kerralla tarjolla on kaikkea uuttakin nähtävää vaikka kuinka paljon.

Muut kirjoitukset aiheesta Singapore:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *