Toscanassa Italiassa sijaitseva San Gimignano on yksi alueen hienoimmista ja tunnetuimmista keskiaikaisista kukkulakaupungeista. Tämän vajaan 8000 asukkaan kaupungin muurien ympäröimä historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohde. Kaikille kukkulakaupungeille tuttuun tapaan myös San Gimignanosta avautuu upeat maisemat yli ympäröivän maaseudun.

San Gimignanoa on leikkisästi kutsuttu keskiajan Manhattaniksi. Historiallisen keskustan hienoimpia keskiaikaisia rakennuksia ovat tornit, joita rakentamalla kaupungin rikkaat ylimykset kilpailivat keskenään. Kukkulan alapuolisilta mailta katsottuna San Gimignanon siluetti voikin tuoda mieleen modernin suurkaupungin pilvenpiirtäjineen, jos oikein mielikuvitustaan venyttää. Torneja on jäljellä 14 kappaletta, joskin keskiajan lopulla niitä oli 72. Korkeimmat olivat 70 metriä korkeita eli suunnilleen Helsingin Olympiastadionin tornin korkuisia.

Keskellä Toscanaan sijaitseva San Gimignano on sopivalla etäisyydellä päiväkohteeksi esimerkiksi Firenzestä tai Sienasta käsin. Ensin mainitusta ajomatka on noin tunnin verran ja jälkimmäisestä noin kolme varttia. Myös Chianti-alueen sydämestä matka kestää noin kolmen varten verran.

Kaupungin keskusaukion Piazza della Cisternan välittömässä läheisyydessä on toinen aukio Piazza Duomo. Aukion nimestä huolimatta aukion laidalta ei löydy duomoa eli katedraalia. Kirkko siellä kuitenkin on, tarkemmin sanoen Santa Maria Assuntan basilika. Aukio on mainio paikka kaupungin tornien ihailemiseen, sillä aukion laidalla kirkkoa vastapäätä on samalla kertaa nähtävissä useampikin torni.

San Gimignanon paikalla on ollut kylä jo kolmannelta vuosisadalta eaa. Nimi San Gimignano on ollut käytössä vuodesta 450. Keski- ja renessanssiajalla kylä oli Vatikaaniin matkaavien pyhiinvaeltajien pysähdyspaikka. Itsenäinen kaupunkivaltio San Gimignanosta tuli vuonna 1199.

Emme syöneet San Gimignanossa varsinaista ateriaa, vaan närpimme vähän välipaloja. Yhdestä kiskasta ostimme pizzaslaissit ja ennen autolle palaamista nappasimme vielä enotecasta maittavat leivät villisiankinkulla. Hienoin kulinaarinen nautinto San Gimignanossa oli kuitenkin tarjolla keskusaukiolla, josta löytyy paljon palkintoja kahminut jäätelöbaari Gelateria Dondoli. En nyt osaa sanoa, onko heidän jäätelönsä maailman parasta, mutta todella hyvää se joka tapauksessa on. Suosittelen maistamaan.

Vaikka Toscanaa parjataan usein turistien pilaamaksi, saimme heinäkuun alun kauniina kesäpäivänä paikoitellen tallustella San Gimignanon kapeilla kujilla ihan kahdestaan. Tokihan vierailijoita kaupungissa oli samaan aikaan paljonkin, mutta en kokenut turistien määrää mitenkään ahdistavan suureksi.

San Gimignano on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista Toscanan kukkulakaupungeista. Vähintään päiväretken verran kannattaa aikaa uhrata vierailuun, mikäli Toscanaan tie vie. Jopa tukikohdan perustaminen San Gimignanoon Toscanan kierroksen ajaksi voi olla ihan järkevä ajatus.

Muut kirjoitukset aiheesta Toscana:

4 kommenttia

  1. Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 10.3.2019 at 13:04

    Mulla on muutamia paikkoja, joista todella hävettää tunnustaa, että en ole käynyt tässä yli 10 Italiassa asumieni vuosien aikana ja San Gimignano pitää kyllä kärkisijaa niistä (yhdessä koko Sisilian saaren kanssa)! Tämäkin postaus on omiaan lisäämään silkasta saamattomuudesta johtuvaa häpeää: pakkohan noin upeassa paikassa on lähteä käymään!

    Vastaa
    1. Aron 14.3.2019 at 16:05

      No, sattuuhan näitä. 🙂 Tosin Italiassa noita kukkulakaupunkeja riittää niin paljon, ettei niitä mitenkään kaikkia ehdi kiertää, vaikka kuinka lähellä olisivat. Tokihan tämä San Gimignano on aika tunnettu. Mutta sinä varmasti tiedät monia vähintään yhtä viehättäviä pieniä kaupunkeja, joita turistimassat eivät ole vielä löytäneet.

      Vastaa
    1. Aron 14.3.2019 at 16:06

      Suosittelen, San Gimignano on lisäksi kätevällä paikalla. Siellä on helppo vierailla, jos Toscanassa päin liikkuu.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *